sunnuntai 26. lokakuuta 2014

26.10.2014

MORO MORO MORO!

Viimeistä lomapäivää vietetään meidän syyslomasta ja tuota all-in-all oli kaikin puolin kiva loma, tosin eihän nämä viikon lomat mitään parhaimpia ole, mutta saatiin nyt vajaa kymmenen päivää olla pois koulun penkeiltä ja pidettyä vähän hauskaa.

Huikein asia lomalla oli että kerrankin sai olla rauhassa, ei ollut töitä eikä mitään rästi juttuja koulussa, joten aikaa oli paljon. Henrin kanssa suunnittelimme ennen lomaa että treenataan kokoviikko kovaa ja otetaan kaikki irti treeneistä. Alkuperänen suunnitelma oli että treenataan joka toinen päivä tuplatreenejä, jotta saataisiin kuitenki lepoa väliin, mutta eipä nuo aamutreenit oikeen tahtonut onnistua, sillä joka toinen päivä herätys soi puolen päivän jälkeen!


Uusi treeni ohjelma on toiminut tosi hyvin, siitä syystä että lihakset ovat saaneet huomattavasti enemmän lepoa ja ruokaa. Viikon alussa tuli käytyä postissa hakemassa vähän lisää eväitä tähän hommaan; hain neljän kilon pöntön gaineria joka sisältää proteinia sekä hiilareita ja yhden viiden kilon pöntön maltoa joka on pelkkää hiilaria. Siitä sekoitan kaksi mittalusikallista maltoa jokaisen annokseen gaineria. Eiköhän paino ala pikkuhiljaan nousemaan!
 



-Patrik

torstai 16. lokakuuta 2014

16.10.2014

Morjes,

Wau mitkä fiilikset jääny viime viikoista. Viime viikonloppuna kävin tervehtimässä isopappaa Forssassa, sillä iän myötä kuntonsa on päässyt heikkenemään huonoon tilaan, mutta vahva sydän jaksaa tykyttää. Pitkän automatkan jälkeen, Forssasta Ouluun oli hyvä päästä vähän veryttelemään paikkoja salille.



Viime kerralla mainitsin siitä kun mikään ei tarttunu vaikka kuinka paljon söi, koska treenaminen oli liian tiheää ja viikossa tuli käytyä 5 kertaa jumppaamassa. Päätimme jakaa treeniohjelman kolme jakoiseksi niin että pidämme joka toisen päivän lepoa; näin ollen lihasryhmät ehtivät palautua täysin ja ovat valmiina seuraavaan treeniin. Ohjelma ei kuitenkaan ole viikottainen koska joka toinen viikko treenejä kertyy neljä ja toisella kolme. Pääasiassa kolme treeniä eri lihasryhmälle pyörii samaa rataa. Tällä hetkellä ohjelma on vastaava:

Ma. jalat            Ma. lepo        ..ja niin edelleen.
Ti. lepo              Ti. selkä
Ke. selkä           Ke. lepo
To. lepo            To. Rinta
Pe. rinta             Pe. lepo
La. lepo             La. jalat
Su. jalat             Su. lepo

Levolla edesautamme myös lihaksen aikaa kasvaa sillä lihashan ei itse treenin aikana kasva, vaan palautuessaan eli levossa. Hyvät yö unet ja hyvä ruokavalio kantaa pitkälle, mutta olen huomannut omalla kohdalla että hyvä ruokavalio ei aina tarkoita terveellisintä ruokavaliota, sillä terveellisellä ruualla en saa läheskään niin paljon kaloreita mitä tarvitsen joten välillä täytyy herkutella Mcdonalds:issa ! Lepopäivinä ruokaa on hyvä syödä vaan niin paljon ku jaksaa koska sillon sitä myös jäähä kehoon. Myös uutuustuote Pro Meal Savolaisen Markon sarjasta tuli markkinoille viime viikon loppu puolilla; pro meal toimii loistavana aterian korvikkeena sillä se sisältää esim. omega 3, paljon vitamiineja, hedelmiä, vihanneksia, kauraa ja monia monia muita aineksia.

Tulokset ovat parantuneet huomattavasti, sarjapainot ovat nousseet joka viikko ja järjetön halu treenamiseen vaan jatkaa kasvua. Viimesen kahden viikon aikana paino on noussut reilu kolme kiloa ja tällä hetkellä paino heittelee 80kg paikkeilla. Näillä jatkamme eteenpäin ja iloisia treenejä kaikille!

-Patrik

lauantai 11. lokakuuta 2014

11.10.2014

Hei!

Viikko on sujunut treenien osalta loistavasti ja jokaisessa treenissä ollaa rikottu uusi ennätyksiä Patrikin kanssa. Teimme vähän muutoksia tähän off-seasonin treenijakoon niin kuin Patrik edellisessä postauksessa mainitsikin. Elikkä vähensimme treenipäiviä 3-4 kertaan viikossa ja salilla käymme siis "vain" joka toinen päivä. Tämä on osoittautunut todella sopivaksi tavaksi treenata meille molemmille, sillä jokaisessa treenissä pystyy antamaan 110%, kun on hyvin palautunut edellisestä rääkistä. Suosittelen kaikille muillekin vastaavaa muutosta jos yhtään tuntuu siltä ettei pysty antamaan kaikkeaan salilla. Myös pumpit treenin jälkeen ovat olleet aivan toista luokkaa tämän muutoksen seurauksena.
Treenijako menee tällähetkellä suurinpiirtein vetävät, työntävät ja jalat.

Ruokaa menee alas juuri nyt niin paljon kuin vain jaksaa mättää, sillä alun nopean painonnousun
jälkeen gainsit hidastuvat oleellisesti aineenvaihdunnan kiihtyessä. Apuun on pitänyt ottaa muutama extra karkkipäivä sekä cheatmeal, jotta saadaan tarpeeksi kaloreita lihasten kasvuun. Vaa'an lukema ei kerro kuitenkaan koko totuutta, sillä jos treeni kulkee ja peilistä huomaa kehityksen, niin ollaan menossa oikeaan suuntaan. Paras fiilis tulee siitä kun vaatteet tuntuvat päivä päivältä pienemmiltä päällä :D























Eilen perjantaina 10.10 kävimme molemmat treenamassa eri aikoihin, sillä Patrikilla oli lähtö etelään päivällä ja minun täytyi käydä pyörähtämässä koulussa aamulla. Hyvin menneen tentin jälkeen palkitsin itseni hampurilaisaterialla, mitä saa koulumme ravintolasta sopivaan opiskelijahintaan. Sitten kämpille kamat kasaan ja salille treenaamaan rintaa, olkapäitä ja loppuun vähän ojentajia.

















Päivän treeni:

Vinopenkki kässäreillä, 5 settiä kasvattaen painoja aina 45kg asti
Vinopenkki smith 4 x 6-10
Hammer strenght rintakone 2 x 10
Peck deck 2 x 15 
Pystypunerrus kässäreillä 3 x 6-10
Vipunostot sivuille 2 x 10
Takaolkapäitä narulla taljassa 2 x 10
Pushdown taljassa 4 x 8-12
Hammer strenght ojentajakone 1 dropsetti

-Henri

maanantai 6. lokakuuta 2014

6.10.2014

Moi!

Nyt ollaan lukuvuoden ensimmäiset tentit saatu alta pois ja viikko rullattu uutta jaksoa. Toissa päivänä luin vanhoja kirjotuksia ja unohdin täysin kertoa kuvauksista, mutta ulkona ei olla ehditty käymään vielä, koska käytimme ajan studiolla. Ihan hirveesti tullu kaikkea uutta ja hauskaa vastaan esim Kaleva oli myös yhteyksissä meihin ja halusi kirjoittaa jutun meistä ja oli ilo kertoa touhuista.




Porukassa on kuitenkin tullut lähiaikoina muutoksia hieman, lyhyesti kerrottuna tämä blogi ja yhteinen treenaminen pyörii vain Henrin ja minun ympärillä. Koska tavoitteena on kisaaminen ja jatkossa kerromme paljon enemmän treenamisesta, syömisestä ja dieteistä jne,

Treenaminen on alkanut kulkemaan entistä paremmin ja jokaisesta treenistä on saanut kaiken irti. Viimeset pari viikko olen yrittänyt nostaa painoa ja lisätä massaa, mutta olen huomannut että kun treenaa 5 kertaa viikossa(jokaiselle lihasryhmälle omapäivä) niin ihan sama kuinka paljon syöt niin kaikki palaa vaan treenin aikana. Esimerkiksi yhtenä päivänä söin hiukan tavallista enemmän ja treenikulki hyvin ja kaikki ok; pari päivää eteenpäin söin huomattavasti enemmän mutta ainoa ero jonka huomasin oli että keho hikoili paljon enemmän vaikka treeni oli täysin sama ja painot olivat täysin samat. Joten muutimme treeniohjelmaa sitten että treenaamme maksimisssaan 4 kertaa viikossa, mutta tarkotuksena olis treenata kolme kertaa viikossa isoja lihasryhmiä; jolloin lepoa tulisi tarpeeksi ja lihakset saisivat aikaa kasvaa. Reilu viikko sitten kävin M-storessa katsomassa miltä Savolaisen Markon uusi lisäravinne sarja näytti; viikon verran oon ehtinyt käyttää prezone:a (ennen treeniä otettava) ja ikinä en ole huomannut missään pwo:issa niin voimakasta buustia mitä prezonesta sai, koska prezone ei vain piristä mieltä vaan se piristää koko kehoa ja energiaa ja voimaa riittää varmasti treenin loppuun asti. Myös intrazone (treenin aikana otettava) on toiminut aivan käsittämättömän hyvin ja ylläpitää buustia. Intrazone sisältää jopa 3g beta-alaniinia joten maitohappoja ei synny juuri ollenkaa ja treeni kulkee paremmin. Tuotteita saat tilattua: www.manninen.info



Tänään treenasimme jalkoja ja pitkään aikaan ei ole tuntunu näin hyvältä treenin jälkee.
Työstimme isoilla liikkeillä ja suuri painoilla lihaksia jotta saisimme täyden tehon irti treenistä. Näin ollen lepo päiviä voi pitää enemmän että lihas pääse kasvamaan.
Treeniin kuului:

lämppäri
2x12 syväkyykky

4x12,10,8,6 normikyykky, joka sarjan jälkeen lisättiin painoa
3x12,10,8 jalkaprässi
2xfailure pohkeet istuen
2xfailure pohkeet seisten

-Patrik


perjantai 3. lokakuuta 2014

3.10.2014

Hei :)

Kesä on kääntynyt jo syksyksi ja elämän on täyttänyt opiskelu sekä treeni. Lähes kaikki aika kuluu näiden kahden asian parissa, mutta välillä on hyvä kun joutuu ylittämään itsensä. Vielä kolme viikkoa pitäisi jaksaa painaa täysiä, jonka jälkeen pääsee hengähtämään hetkeksi ja syysloman viettoon. Koulu ei kuitenkaan rajoita itsellä lainkaan kehittymistä, vaan se on itselle aika optimaalinen kasvuympäristö kun saa syödä milloin huvittaa ja nukkuakin saa riittävästi :D
Tänään oli vain parin tunnin koulupäivä ja eilisen lepopäivän jälkeen oli valtavasti energiaa lähteä treenaamaan. Kävimme Patrikin kanssa treenaamassa jo päivästä selkää sekä käsiä. Treeni kulki itsellä todella kovaa ja muutenkin oli mahtava fiilis. Sarjapainot on nyt kasvanut koko ajan ja kehitystä tullut todella nopeasti. Toisaalta kevään kilpailut ovat jo niin pian ettei tässä ole aikaa hukattavaksi, vaan täytyy panostaa 100% kokoajan. 

Päivän treeni sujui näin:

4 x 10 toistoa leukoja lämppäriksi
4 x 6-8 ylätaljaa, joka sarjaan lisättiin painoa
3 x 8 + 1 x 15 Hammer Strenghtin "alataljaa"
3 x 10 + 1 x dropset Scott-hauis taljassa
3 x 10 hauiskääntö kässäreillä
4 x 6-10 Scullcrusher
2 x 10 + 1 x dropset pushdown taljassa

Paljon sarjoja, isot painot ja jäätävä pumppi! Ja treenin jälkee sitte mäkkäriin syömään :D

-Henri

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Taas rullaa!

Nää muutamat viimeiset viikot ollaan puskettu täysillä koulun parissa, paljon uutta juttua, paljon kokeita ja törkeen pitkiä päiviä. Huomaamattakaan aika on kulunu taas niin älyttömän nopeesti; 2-3 viikkoa on sujahtanu ihan ohi mut nyt ollaan päästy takas rytmiin. Muutama viikko sitten makoilin melkeen 40 asteen kuumessa kotona viikon ja jäi kouluhommat, treenihommat ja kaikki vapaa-ajan puuhailut vähille, siinä sitten olla puskettu hiki hatussa 25 oppitunnin rästi juttuja. 

Se vähäinen aika mitä on jääny jäljelle on kulunut treenaamiseen. Paljon on tullu muutoksia treenaamiseen ja ruokavalioon; 2 viikkoa sitten alotin puhtaalta pöydältä, toin uusia liikkeitä treeniin ja pistin painot alas. Lähin hakemaan vähän pohjaa massa kaudelle, treenamalla hermotus treenejä ja ottamalla tuntumaa liikkeisiin jotta saa kaikki irti joka liikkestä. Nyt olen alkanut lisäämään painoja ja tiputtamaan toistomäärät sinne 6-8 toistoon. Ruokavalioon ei mitään suuria muutoksia ole tehty, parisataa kaloria lisätty joka ateriaan, pannukakku perjantait ja "cheatday" on otettu mukaan. Reilu viikko taaksepäin käytiin pyörähtämässä Mannisen uudessa myymälässä katsomassa vähän lisäravinteita ja boosteja treeneihin. Savolaisen Marko suositteli heidän vapaa-happo muodossa olevia HMB kapseleita (HMB-FA). Kaverin kanssa otettiin purkit testiin ja tuloksia on tullu; ekan viikon aikana keräänty vajaat kaksi kiloa, ilman muutoksia treeniohjelmaan sekä ruokavalioon.




Tuota..huhhu niin paljon uusia juttuja tullu vastaa ja niin paljon kerrottavaa ettei tiiä mistä lähtee liikkeelle. Mutta palataan muutama viikko taaksepäin kun kerroin studiokuvista; eli nyt ollaan saatu viralliset kuvat käsiin ja täytyy sanoa että Raappanan Niko on tehny loistavan työn ja oli ilo saadaa hänet kuvaamaan, tulen laittaman linkin blogiin josta voitte käydä katsomassa Nikon kuvia ja linkin hänen instagramiin jossa voitte myös seurata hänen puuhailuja. Niko on ollu myös mukana treenaamisessa ja vapaa-ajan puuhailuissa; siitä puheen ollen kävimme toissapäivän kokeilemassa miten ulkokuvat toimii mutta lähtö meni myöhään ja alkoi olla hieman liian pimeä, joten siirrettiin kuvauksia eteenpäin. Ensviikolla tulee lisää päivitystä kuvauksista.


Huhtikuun kisat ovat herättäneet paljon ajatuksia ja motivaatio kisoja kohtaan on kasvanut huimasti. Nyt ollaan päästy aloilleen treenikuvioissa ja lähiaikoina todennäköisesti tulemme katsomaan tarkemmin ruokavaliota ja tarvittaessa tehdään vielä pieniä muutoksia.


-Patrik

tiistai 19. elokuuta 2014

Ekat studiokuvat


Muutama päivä on rullannu ohi ku viimeks käytii jotain postaamassa tänne, mutta koulujen alkaessa aikataulut heitti aika tiukiksi ja aika on jääny vähälle. Ollaan jouduttu taas suunnittelemaan asioita järjestykseen, sillä Henkalla loppui käynnit salikortista liikuntakeskus hukkaan ja on miettinyt siirtymistä uuten liikuntakeskukseen Figure; joka avataan todennäköisesti kuun loppu puolella. Muut jatkamme näillä näkymin treenamista hukassa ellei jotain odottamatonta tule vastaan.

Hyviä uutisia! Pääsin muutama päivä sitten juttusille ammattilaisvalokuvaajan Niko Raappanan kanssa. Niko halusi kuvata meitä omaan kouluprojektiin ja halusimme itsellemme myös kuvia. Kävimme eilen Kimin kanssa pyörähtämässä studiolla ja siinä sitten vierähtikin reilut 5 tuntia. Menin Nikon kanssa hieman aikasemmin laittamaan paikkoja valmiiksi ja säätämään valotuksia kohilleen. Illan aikana tuli räpsästyä yli muutama sata kuva, mutta pakko sanoa että oli ihan älyttömän hauskaa ja kaikki meni niin kuin suunniteltiin. Päivä oli paketissa noin kymmenen maissa ja kaikki suuntasivat suoraan nukkumaan. Postaamme tänne enemmän kuvapainotteista kun saamme kuvat valmiiksi.